tiistai 29. syyskuuta 2015

Päivitystä !

Tänään oli asiakaspäivä ja asiakkaina toimivat kaverit. Leikkasin kahden ystäväni hiukset (huonot latvat ja pituutta pois n. 10-15 cm molemmilta) Työ sujui hyvin ja asiakkaat olivat tyytyväisiä.
Eilen harjoiteltiin koulussa lettejä, ranskalaista yms.
 Harjoittelin vielä illalla aiemmin opittua kavereiden päähän 
 Sain myös vihdoin käyttöni uuden koneen joten postauksia alkaa tulemaan tiheämpään tahtiin. Huomenna on kotiväenilta ja asiakkaille tehdään intialaista päähierontaa ja tehohoitoja. 
- Oliver

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

etätehtäviä !

Tehtäväksi tuli kertoa omasta oppimisesta syksyn aikana. Olemme käyneet läpi ergonomiaa, haudehoitoa, ammattisanastoa, työvälineiden puhdistusta, hiustenpesua ja perusleikkauksia yms.
Omana vahvuutena nään leikkaamisen ja sitten kun pääsee vielä vähän vapaammin leikkaamaan niin homma alkaa varmasti sujua. Myös hiustenpesu on helppoa ja kivaa, alussa tottakai hieman jännittävää. Saan varmaan lisää tietoa omista vahvuuksistani syksyn ja talven myötä ! 
Etätehtävään kuului myös kampaus, föönaus jne.
Tein äitille kaksi kampausta joista on alla kuvat !
- Oliver

maanantai 14. syyskuuta 2015

Haudehoito


Tässä tarvittavat välineet
Ensimmäisessä vaiheessa suojataan asiakas niskaliinalla, kapalla ja muovitetulla suojaliinalla
Seuraavana tehdään asiakasanalyysi (ei pesua) katsotaan hiuspohja kauttaaltaan ja selvitetään asiakkaan kotihoitotottumukset (kuinka usein pestään hiuksia ja millä tuotteilla 
Tuotevalinnat (pese syväpuhdistavalla jos hius kestää) jos hius ei kestä (oikein hauras latva tai takkuuntuva hius valitaam vaikka värishamppoo). Sitten siirrytään pesupaikalle, kastellaan hius ja pestään. Ei hoitoainetta
Jaetaan hius neljään osaan (ristipääjako) selvityskamman avulla.

 Tarvitaan kaksi erikokoista kuppia. Alempaan kuppiin kuumaa vettä, jotta hoito levittyy paremmin ja lämmin aine on miellyttävää asiakkaalle. Ruokalusikallinen haudehoitoanetta ja saman verran vettä 1:1 ylempään kuppiin. (Ylempi kuppi kelluu kuumassa vedessä koko ajan) Aine levitetään jakauksittain, sivellään tyvestä latvaan aina kämmenen päällä. Tee hiuspohja hieronta noin. 10 min.
Aineen annetaan vaikuttaa päähieronnan avulla noin 5-10 minuuttia. Sen jälkeen käytetään höyrekonetta noin 15 minuuttia. 

 Vaikutus ajan jälkeen anna hiusten jäähtyä. Sen jälkeen vie asiakas pesupaikalle. Tehdään emulgointi. Sen jälkeen föönaus ja hoito on valmis !